Digitalisaatio ja erityisesti sosiaaliset mediat ovat muuttaneet merkittävästi tapojamme viestiä ja olla vuorovaikutuksessa toinen toisiimme. Oppimisen ja tiedon jakamisen näkökulmasta olemme kuitenkin yhä keskellä suurta ihmiskoetta.
Huolimatta siitä – tai kenties juuri siksi? – että keinomme sekä jakaa että vastaanottaa tietoa (osaamista) ovat kasvaneet äärimmäisyyksiin, toimimme edelleen lukuisten “ennustettavan irrationaalisten” valintojemme varassa (ks. Miia Kososen blogikirjoitus Tiedon balsamietikasta). Tutkimustiedon vähäinen arvostus ja hyödyntäminen ovat nousseetkin esille useaan otteeseen ja eri yhteyksissä kuluneen kevään aikana.
“Kun keskinäinen luottamus ja arvonanto ovat vähissä, jo olemassa oleva tutkimustieto ei siirry politiikkaan ja päätöksentekoon, tai se siirtyy sinne valikoiden ja tarkoitushakuisesti. Tästä on huolestuttavia merkkejä.”
Lainaus Ilkka Hanskin kirjoituksesta Suomen siirtymisestä tiedemaailman takariviin (ks. Suomen Kuvalehti 3.3.2016) on hyvin samansuuntainen kuin presidentti Obaman viesti sekä Donald Trumpin presidentinvaalikampanjaa että yleistä länsimaisen ajattelumme kehityskulkuun liittyen (ks. Business Insiderin julkaisema puheenvuoro “It´s not cool to NOT know what you´re talking about). On suorastaan pelottavaa ajatella, millaisia maailmanpolittiisia vaikutuksia sillä on, jos Yhdysvalloissa seuraavaksi presidentiksi valittaisiin mies, joka viis veisaa sen paremmin puolueettomasta tutkimustiedosta (lue: koulutuksesta) kuin ihmisoikeuksista (lue: suvaitsevaisuudesta) omaa agendaansa (lue: lisää rahaa ja valtaa) tavoitellessaan.
Trumpin tähänastinen menestys esivaaleissa ei mitä ilmeisemmin perustu hänen asiaosaamiseensa, vaan hänen varakkuuteensa sekä tiettyjen ihmisryhmien tunneperäiseen uskoon siitä, että hän valituksi tulleessaan ajaisi heidän asiaansa, liittyköön se sitten verotukseen, maahanmuuttopolitiikkaan tai mihin tahansa muuhun poliittisesti ajankohtaiseen teemaan, joiden suhteen nykyhallinnon osaamiseen ei luoteta.
Tällaisesta tiedon ja sivistyksen alasajosta on viime aikoina tehty lukuisia huolestuttavia havaintoja myös suomalaisessa nyky-yhteiskunnassamme. Taustalla ovat yhtä lailla tarkoitushakuinen, tunteisiin vetoava propagandaviestintä (esim. maahanmuuttoa tai tiettyä poliittista agendaa vastaan), ns. sosiaaliset taustavaikuttimet (esim. julkisuushakuisuus tai täydellisen elämän tavoittelu) kuin kriittisen medialukutaidon heikko taso (esim. kyvyttömyys ymmärtää poliittisen sidonnaisuuksien vaikutus viestintään). Sosiaalista mediaa luetaan usein sen sisältöä lainkaan kyseenalaistamatta. Erityisesti taloudellisen epävakauden ja kansalaisten yleiseen turvallisuuteen liittyvien pelkojen ohjatessa vihapuheet saavat usein yliotteen (ks. Sami Koiviston näkökulma vihapuheeseen), eikä tutkitulle tiedolle ole juuri jalansijaa.
On hienoa, että keskustelu digitalisaation liiketaloudellisista vaikutuksista ja mahdollisuuksista on (vihdoin!) siirtymässä vahvasta teknologiakeskeisyydestä kohti palvelulähtöisempää ajattelua. Keskustelun tavoitteena on ymmärtää erilaisia mm. sosiaalisessa mediassa havaittavia inhimilliseen vuorovaikutukseen liittyviä tunteita sekä niiden johtamista niin operatiivisen (esim. asiakaspalvelu ja yhteiskehittäminen) kuin strategisen (esim. organisaatiokulttuurin ja uusien liiketoimintamallien kehittäminen) toiminnan eri tasoilla.
Seuraamalla erilaisia ajankohtaisuutisten tai sosiaalisen median viestien kommentointia on kuitenkin helppo havaita, että tunteet vievät meidät helposti myös harhaan, tehden meistä jopa vainoharhaisia ja rasistisen ennakkoluuloisia. Näin tapahtui mm. elintarvikeyhtiö Orkla Foods Finlandin julkaistessa mainosvideon, jossa suomalaisten makutottumuksia kuvailtiin tummaihoista (joskin siis suomalaista) naista haastattelemalla. Esimerkkejä tilanteista, joissa sosiaalisesta mediasta on tullut erilaisten negatiivisten, täysin asiayhteydestään irrallaan olevien tunteidemme sylkykuppi, riittää lukuisia.
Voidaksemme aidosti hyötyä niistä lukuisista mahdollisuuksista, joita digitalisaatio meille tarjoaa, olemme suuren haasteen edessä. Tunteet tulevat olemaan yhä merkittävämmässä asemassa modernissa, digitaalisoituvassa vuorovaikutuksessa, mutta tunteiden hyödyntäminen liiketoiminnan välineenä on vasta tuloillaan. Paitsi että tarvitsemme monipuolista tutkimustietoa erilaisista yritystoiminnan keskeisistä (esim. asiakkuuteen liittyvistä) tunnepoluista ja niiden vaikutuksista digitaalisten liiketoimintaekosysteemien hallintaan ja kehittämiseen (mm. päätöksenteon prosessit), tarvitsemme myös lisää EmotionHackDay:n kaltaisia, digiajan vuorovaikutuskykyämme kehittäviä tapahtumia, joissa kehitämme omaa tietoisuuttamme digitaalisissa liiketoimintaympäristöissä vaadittavista tunnetaidoista. Digitaalisia tunnetaitojemme kehittyessä opimme toivon mukaan myös luomaan uusia, vihapuheiden ja digitaalisen lukutaidottomuuden sijaan asia- ja ihmiskeskeisempiä digitaalisen viestinnän toimintamalleja ja -kulttuureja.
KETONENOKSI.COM 
Leave a comment