Kaikki pohtivat sitä, kuinka jättää lapsillemme parempi planeetta. Sen sijaan olisi syytä miettiä, kuinka voisimme jättää (kasvattaa) planeetallemme parempia lapsia.
Tämä Facebook-virrassani näkynyt kuva “osui ja upposi”.
Kokoan juuri yhteen väitöskirjatutkimukseni kokonaistuloksia. Samaan aikaan sekä kartoitan menneisyydestä kumpuavia vahvuuksiani työnantajani tarjoamassa uraryhmässä että suoritan tulevaisuudentutkimuksen opintokokonaisuutta. Filosofiseen pohdiskeluun taipuvaiselle idealistille tilanne on sekä haastava että jännittävä. Mitä kaikkea voikaan menneisyyteen katsomalla oppia omista tulevaisuuden mahdollisuuksistaan. Tai sitten ei?
Olen aina uskonut vahvasti systeemiseen ajatteluun, laajojen ja monialaisten kokonaisuuksien kautta yksityiskohtien tarkasteluun. Tutkiessani yritysten innovaatiotoimintaan liittyvää arvonluontia digitalisoituvissa työympäristöissä olen tullut yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että systeemisessä, palveluperustaisessa ajattelussa piilee vastaus myös moniin päivänpolttaviin haasteisiimme.
Olipa nimittäin kyse yksilöstä, yritystoiminnasta tai poliittisesta vaikuttamisesta, toiminnan tulisi pohjautua ymmärrykseen siitä, millaisin valinnoin ja toimintamallein olemme toimineet menneisyydessä ja miksi ne ovat johtaneet siihen, missä olemme nyt. Edellytyksenä on uskallus kohdata menneisyys sellaisena kuin se on, kaikkine virheineen. Toisaalta, nähdäksemme todelliset mahdollisuutemme on myös osattava irtautua menneisyydestä – erityisesti menneisyyteemme liittyvistä ajatusmalleista ja kokemuksista. On katsottava huomattavasti nykyisyyttä kauemmas!
”Infrastruktuuri, jota rakennamme seuraavien 5 vuoden aikana, ratkaisee koko ihmiskunnan tulevaisuuden.”
Arvostetun amerikkalaistutkijan, John Seely Brownin mukaan se sosio-teknologinen infrastruktuuri, jota rakennamme seuraavien 5 vuoden aikana, ratkaisee koko ihmiskunnan tulevaisuuden. Maailman muuttuessa yhä monimutkaisemmaksi ja arvaamattomammaksi, monet oppimamme ajattelu- ja toimintamallit eivät kuitenkaan enää päde. Erityisesti tekoälyn nopea kehittyminen puskee tarvetta uusille toimintatavoille (ks. esim. Ruotsalainen (2017): 2017 – Vuosi, jona singulariteetti tuntuu yhä todemmalta.). Uusia toimintamalleja etsiessämme päätöksentekomme nojautuu entistä vahvemmin arvomaailmaamme.
Käynnissä oleva arvokeskustelu – pehmeät vastaan kovat arvot – ei siis ole laisinkaan vähäpätöinen keskustelu. Kehotankin kaikki osallistumaan keskusteluun näin kuntavaalien alla. Ottamatta kantaa kenenkään puoluevalintaan ja riippumatta siitä, onko lapsia tai ei, muistakaa, että ilman lapsia meillä ei ole tulevaisuutta. Siksi ei myöskään ole yhdentekevää, missä /miten lapsiamme kasvatetaan ja ketkä heitä kasvattavat. Omiamme ja myös niitä muiden yhteiskuntaluokkien lapsia. Kotona ja koulussa. Vapaa-ajalla.
Äänestäkää lasten ja koulutuksen puolesta! On tärkeää, että Suomi pysyy koulutuksen kärkimaana. Se tapahtuu panostamalla paitsi laatuun niin myös riittäviin resursseihin ja sen tukemiseen, että kaikilla lapsilla on jatkossakin kotipaikasta, varakkuudesta jne. riippumatta yhtäläiset mahdollisuudet koulutukseen.
Tässä vielä muutama näkökulma pohdittavaksi:
Pienet koulut katoavat – onko sillä väliä? (Pieni vaiko suuri koulu? Vaiko mahdollisuus valita lapsen tarpeiden mukaan?)
Ops! Oppiminen uusiksi (Täsmätietoa vai innostusta oppimiseen?)
Kouluosaamisen erot voimistuvat (Sukupuolen ja sosioekonomisten taustojen vaikutukset koulutukseen)
HundrED (Voisiko oppimisen ja koulut ajatella ihan kokonaan uusiksi?)
KETONENOKSI.COM 
Leave a comment